maanantai 3. tammikuuta 2011

Runoilijaa uhkaa vuosien vankeus Valko-Venäjällä

http://www.verkkouutiset.fi/
STT-Ilona Vihonen

Uutiset eivät ole hyviä. Valko-Venäjän presidentinvaalien oppositioehdokas Vladimir Nekljajev on yhä vankilassa. Hänen terveytensä horjuu.

Nekljajevin
verenpaine on noussut niin korkealle, että kymmenen vuoden takainen aivohalvaus on jälleen riski. Kuulustelut vankilassa peruttiin, koska Nekljajev menetti tajuntansa.

– Isä ei pysty puhumaan selvästi, sanoo Eva Nekljajeva, 30, kotonaan Helsingin Puotilassa. Hän on juuri palannut Liettuasta, missä hän kertoi isänsä tarinan parlamentin ulkoasiainkomissiolle.

Tietoa isän voinnista saapuu vain tihkuen. Nekljajeva sanoo olleensa aluksi paniikissa ja ahdistunut.

– Elämä ei ole valmistanut mihinkään tällaiseen.

Pitkä vankeus uhkaa

Presidenttiehdokas, runoilija Vladimir Nekljajev pidätettiin pian sen jälkeen, kun Valko-Venäjän itsevaltias Aleksandr Lukashenko oli voittanut presidentinvaalit lähes 80 prosentin ääniosuudella.

Epärehellinen vaalitulos sai kymmenettuhannet ihmiset kokoontumaan Minskiin rauhanomaiseen mielenosoitukseen, jonka miliisi hajotti väkivalloin. Satoja pidätettiin, heidän joukossaan seitsemän opposition presidenttiehdokasta.

– Mielenosoituksen järjestäminen oli ainoa mahdollisuus osoittaa, etteivät kaikki äänestäneet Lukashenkoa. Oli selvää, ettei ääniä laske kukaan.

Vladimir Nekljajevia vastaan on nostettu syyte mellakan järjestämisestä, josta voi seurata 15 vuoden vankeusrangaistus. Kandidaatti ei tosin itse edes ehtinyt protestiin mukaan, sillä hänet pahoinpideltiin kesken matkan. Tuntemattomat miehet sieppasivat hänet lopulta sairaalasta, vaikka mies ei pystynyt edes kävelemään.

Viikkoon kukaan ei tiennyt, missä Nekljajev oli. Toimittaja kysäisi asiaa Lukashenkolta lehdistötilaisuudessa ja sai kehotuksen käydä turvallisuuspalvelu KGB:n vankilassa.

Suomen esimerkki innoitti taisteluun

Nekljajev oli tunnettu runoilija Valko-Venäjällä jo neuvostoaikana. Eva Nekljajevan lapsuus oli juhlia täynnä, sillä paikallinen intelligentsija kokoontui usein puhumaan politiikkaa.

– Meidän keittiössämme oli aina joku keskustelemassa.

Eva Nekljajeva ei ole itse ollut aktivisti, mutta kapinoinnin hän oppi nuorena. 14-vuotiaana hän ilmoitti vanhemmilleen, ettei enää palaa kouluun, jossa kaikkia opetetaan olemaan yhtä mieltä. Tyttö lähti Moskovaan ja kävi lukion yhdessä vuodessa. Sitten hän palasi yliopistoon Minskiin ja aloitti taidekriitikon opinnot.

90-luvun lopulla elämä kääntyi päälaelleen. Isä sai yöllä varoituksen, jonka mukaan hänet pidätetään seuraavana päivänä. Nekljajev lähti Puolaan vielä samana yönä.

Nekljajev oli tuolloin Valko-Venäjän kirjailijaliiton puheenjohtaja. Hän joutui hankaluuksiin, koska vastusti Lukashenkon venäläistämispolitiikkaa, joka sorti valkovenäjän kieltä.

Tyttären elämässä alkoi painostus ja uhkailu. Toimittajan töitä tehnyt Nekljajeva ei voinut enää kirjoittaa juttuja omalla sukunimellään.

Lopulta hän tuli miehensä ja poikansa kanssa Suomeen, jonne isä Nekljajev oli asettunut turvakaupunkikirjailijana vuonna 2000. Nyt Nekljajeva on Suomen kansalainen ja johtaa Baltic Circle -teatterifestivaalia.

Isä palasi Valko-Venäjälle vuonna 2004 taistelemaan, sanoo tytär. Runoilija sai intoa Suomesta, missä pieni kansa on rakentanut itselleen oman kielellisen ja kulttuurisen identiteetin.

– Se motivoi häntä palaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti